Etusivulle

ARVO YLPPÖ
Arkkiatri 1887-1992

 

Arvo Ylppö - Neljäs arkkiatri

 

Arvo Ylppö - itsenäisen Suomen neljäs arkkiatri

Lääkäripiireissä on usein ajateltu, että arkkiatrin eräänlaisena toimenkuvana voisi olla mallina ja esimerkkinä oleminen muille lääkäreille. Sen vuoksi arkkiatriksi nimittämisen välttämätön edellytys on, että arvonimen saaja nauttii koko lääkärikunnan varauksetonta kunnioitusta ja luottamusta. Tämä edellytys täyttyikin hyvin Arvo Ylpön kohdalla; olihan Ylppö tultuaan nimitetyksi arkkiatriksi toiminut merkittävissä tehtävissä Suomessa jo yli 30 vuoden ajan. Arvo Ylppö oli arkkiatri Oswald Renkosen kuoleman jälkeen itsestään selvä arkkiatrin manttelinperijä. Ylppö oli koko kansan ikoni, kansainvälisesti tunnettu tutkija ja nautti lääkärinkunnan varauksetonta kunnioitusta ja luottamusta.

Suosituskirje

Suosituskirje

Valtioneuvostolle osoitetussa kirjeessään (10.2.1952) kahdeksantoista lääketieteen professoria perusteli arkkiatrin arvonimen antamista professori Arvo Ylpölle tähän tapaan:

"Professori Arvo Ylpön tieteellinen toiminta on harvinaisen laaja ja täysipainoinen. Osoituksena tästä on se yleinen arvonanto, mikä kaikkialla maailmassa hänen näkökohdilleen annetaan lääketieteellisessä kirjallisuudessa, ja ne useat tieteelliset seurat ympäri maailmaa, jotka ovat kutsuneet hänet jäsenekseen. Olemme vakuuttuneita siitä, että tällä hetkellä professori Arvo Ylpön nimi lääketieteen alalla tunnetaan parhaiten Suomen nykyään elävistä lääkäreistä. Tähän on ennen kaikkea vaikuttanut hänen perustavaa laatua oleva tieteellinen työ keskosten ja vastasyntyneiden sairaustiloista.

Professori Arvo Ylppö on kolmen vuosikymmenen aikana Yliopiston professorina kouluttanut maamme lääkäreitä lastentautien tuntemuksessa ja hoidossa ja samalla myös kouluttanut lastenhoitajia ja sairaanhoitajia ja ylipäänsä kaikkea lastenhoitoon osallistuvaa henkilökuntaa, niin että täydellä syyllä voimme sanoa, että kaikki nykyään elävät ja toimivat tämän alan toimihenkilöt ovat hänen oppilaitaan.

Tämän laajan opettajatoiminnan seurauksena, kun siihen liittyy elävä innostus yhteiskunnalliseen elämään, josta osoituksena professori Ylppö on ollut Mannerheim-liiton työvaliokunnan puheenjohtajana sen perustamisesta lähtien, kaikkia muita lasten terveydenhuoltoon kohdistuvia komiteoja ja valiokuntia mainitsematta, voimme todeta, että tänä toimintakautena imeväiskuolleisuus on laskenut 12 prosentista nykyiseen 3 ½ prosenttiin. Tällainen kuolleisuuden väheneminen, josta ansio hyvin huomattavalla tavalla lankeaa professori Arvo Ylpön toiminnan osalle, on säästänyt maallemme kymmeniä tuhansia toimintakykyisiä yksilöitä."

×

Arvo Ylppö sai arvonimen vuonna 1952, ja viiden vuoden kuluttua hän siirtyi eläkkeelle Helsingin yliopiston professorin ja Helsingin Yleisen Sairaalan (joka oli samoihin aikoihin muuttumassa Helsingin Yliopistolliseksi Keskussairaalaksi) lastenklinikan johtajan virasta. Hänen 40-vuotisesta arkkiatrin urastaan lähes 30 vuotta ajoittui siis virkauran jälkeiseen aikaan.  Lastenlinnan ylilääkärinä hän jatkoi aina vuoteen 1963 saakka.

Ylpön kausi arkkiatrina aktiivin virkauran jälkeen oli todella pitkä.

Arvo Ylppö osallistui säännöllisesti kaikkiin niihin lääkärikunnan tilaisuuksiin, jonne hänet kutsuttiin kutsuvieraana. Tämän lisäksi tulivat ne lukuisat muut ammattia lähellä olevat organisaatiot, ja hänen suuresti rakastamansa Mannerheimin Lastensuojeluliiton kautta vierailureviiriksi muodostui koko maa. Aina, kun jokin osasto tai piiri täytti määrävuosia, oli Ylppö mitä arvostetuin kutsuvieras.

Erityisesti Ylpön 100-vuotispäivien yhteydessä erilaiset Ylppö-seminaarit saavuttivat maksiiminsa. Arkkiatrin osallistumista helpotti hyvän terveyden lisäksi se, että hänen puolisonsa Lea oli aina valmiina seuraamaan arkkiatria. Harva oli kerta, jolloin hän olisi joutunut sairauden vuoksi perumaan osanottonsa johonkin tilaisuuteen.

Kansainvälisiä yhteyksiä

Arvo Ylpön ura oli jo nuoresta pitäen ollut varsin kansainvälinen ja hän ilmeisesti matkusti mielellään mitä helpotti hyvä ja monipuolinen kielitaito. Sotavuodet saivat aikaan tauon matkustelussa, mutta heti kun siihen syntyi mahdollisuuksia, jatkoi arkkiatri kansainvälisiä yhteyksiään.

Keskeisellä sijalla olivat suhteet Saksan lastenlääkäriyhdistykseen, jonka kunniajäsen Arvo Ylppö oli vuodesta 1958 lähtien. Kun yhdistys sai sodan jälkeen toimintansa käyntiin, oli Ylppö järjestön vuosikokouskongressien säännöllinen kunniavieras. Hänen suuri huolenaiheensa oli se, että Suomen lastenlääkärikunnan nuorempi ikäpolvi oli täysin kääntynyt anglosaksiseen suuntaan eikä enää ylläpitänyt perinteisiä suhteita Saksaan.

Arvo Ylppö osallistui myös melko säännöllisesti Maailman Lastenlääkäriyhdistyksen joka neljäs vuosi järjestämiin kongresseihin. Niinpä Ylppö osallistui 77 -vuotiaana järjestön kongressiin Tokiossa, mutta ei palannut kotiin samalla lennolla muun suomalaisryhmän kanssa, vaan matkusti kotiin Neuvostoliiton halki Trans-Siperian rautatietä - seikkailun vuoksi. Arkkiatrin 90-vuotispäiviä vietettiin samaisen järjestön kongressissa New Delhissä 1977.

Kaikissa näissä kongresseissa, kokouksissa ja tilaisuuksissa arkkiatri oli aktiivinen keskustelija. Hän esitti mielipiteitä periaatteellisista kysymyksistä, mutta vältti puuttumista ajankohtaisiin tieteellisiin kysymyksiin tai hallintoon. Hänen ajatuksensa olivat yleensä hyvin sovittelevia ja joustavia ottaen huomioon ympäristön ja tapahtuneet muutokset.

Arkkiatrin joustavuutta todistaa seuraava tapahtuma. Arvo Ylpöllä ei juuri ollut aktiiviuransa jälkeen virallista päätösvaltaa yliopistomaailmassa, mutta hänelle oli jäänyt päätoimittajuus Lääkäriseura Duodecimin julkaisemassa Annales Paediatriae Fenniae –sarjassa. Hän oli aikanaan itse perustanut sarjan saadakseen suomalaisia tieteellisiä tutkimuksia näkyville sodan jälkeisessä maailmassa. 1960-luvun lopulla kävi kuitenkin ilmeiseksi, että myös suomalaiset työt olisi julkaistava kansainvälisissä sarjoissa ja näin ollen kotimaiset tieteelliset sarjat olisi lakkautettava tai ensi vaiheessa yhdistettävä. Muutos tuntui vaikealta, koska kaikilla sarjoilla oli vaikutusvaltainen ja iäkäs päätoimittaja. Niinpä seuran silloinen puheenjohtaja Niilo Hallman kääntyi joustavaksi tuntemansa, 80-vuotiaan Arvo Ylpön puoleen selostaen hänelle tilanteen. Ylpön vastaus oli hänelle tyypillinen: hän piti syntynyttä tilannetta valitettavana ottaen huomioon sarjan historiallisen merkityksen, mutta katsoi, että jos aktiivi tutkijakunta näin ajattelee, näin on myös tehtävä. Nämä olivat hänen sanansa tuossa neuvottelussa. Ja niin tapahtui ja Ylppö lupautui myös ylipuhumaan muita päätoimittajia ja onnistui siinä tehtävässä ainakin sisätautiopillista tiedettä julkaisevan sarjan osalta.

Kirjoittaja Jarmo Visakorpi