Perheiden asumisolosuhteet olivat vuosisadan alussa huonot niin maaseudulla kuin nopeasti kasvaneissa kaupungeissakin. Asunnot olivat usein liian pieniä, pimeitä ja vailla juoksevaa vettä tai wc:tä. Lapsille ei liioin suunniteltu mahdollisuuksia leikkiä ja juoksennella kotiympäristössään. Arvo Ylppö oli huolissaan Suomen huonosta asuntokannasta: puutteellisissa olosuhteissa ei kasva terveitä ja virkeitä lapsia. Hänen mielestään kunnollinen asunto on lapsen terveyden ehdoton edellytys.
Sotien jälkeen tilannetta pahensi asuntopula: siirtokarjalaiset oli asutettava - mutta minne? Asutuskeskuksissa oli 1940-luvulla noin 60 000 asunnon vaje ja sen arvioitiin lisääntyvän 7 000-8 000 asunnolla. Myös pommitusten jäljet oli korjattava ja sotavelka maksettava. Lapsiperheet olivat erityisen ahtaalla.
Asuntosäätiö yhdisti järjestöt
Suomeen oli levinnyt brittiläisen Ebenezer Howardin ajatuksia puutarhakaupungeista. Ideat uudenlaisista kaupungeista tekivät Väestöliiton toiminnanjohtaja, varatuomari Heikki von Hertzeniin (1913-1985) suuren vaikutuksen ja johtivat monien vaiheiden jälkeen Tapiolan puutarhakaupungin syntyyn.
Suomi oli sosiaalisesti ja poliittisesti jakautunut, mutta asunto-ongelma yhdisti monet erillään toimineet järjestöt. Asuntosäätiö perustettiin 1951 yhteistyössä kuuden järjestön kanssa, joita olivat: Väestöliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, SAK, Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liitto, Virkamiesliitto ja Vuokralaisten Keskusliitto. Idean isä Heikki von Hertzen valittiin Asuntosäätiön hallituksen puheenjohtajaksi ja Arvo Ylppö oli Mannerheimin Lastensuojeluliiton edustajana allekirjoittamassa perustamisasiakirjan.
Uhkarohkea miljoonalaina
Asuntosäätiön taustalla oli Heikki von Hertzenin kumppaneineen tekemä uhkarohkea teko. He olivat jo kuukausia neuvotelleet Tapiolan alueen maakaupoista Hagalundin kartanon omistajan Arne Grahnin kanssa. Kun 240 hehtaarin maa-alueen ostaminen tuli mahdolliseksi satumaisella 180 miljoonan markan summalla, rahoituksen hankkimisessa tuli kiire. Velkaneuvottelut pääomankin suhteen köyhässä Suomessa olivat johtaneet umpikujaan, eikä puutarhakaupunkia suunnittelevilla miehillä ollut lainkaan rahaa. Tilanne ratkaistiin niin, että Väestöliitto otti koko velkasumman väliaikaisesti vastattavakseen, sen jälkeen velat siirrettiin vastaperustetulle Asuntosäätiölle. Paineet olivat kovat ja uutta velkaa oli otettava rakentamista varten vielä monta kertaa.
Jo ensimmäisenä vuonna Asuntosäätiötä kohtasi vakava kriisi. Eräs rahoittajapankeista ilmoitti vaativansa kolmen hallituksen jäsenen henkilökohtaisen takauksen myöntämälleen jättilainalle. Hallitus kutsuttiin hätäkokoukseen, jossa päätettiin, että kaikki hallituksen jäsenet takaavat lainan henkilökohtaisella omaisuudellaan. Ja niin Arvo Ylppö, Heikki von Hertzen, Aarre E. Simonen, Viljo Suvanto, Olavi Lindholm, Juho Kivistö ja Väinö Pitkänen marssivat pankkiin allekirjoittamaan velkakirjan. Astuttuaan pankista kadulle, miehet tekivät sopimuksen: lainasta ei mainita aviopuolisoille, etteivät menettäisi "turhaan" yöuniaan.
Tämä poikkeuksellinen solidaarisuuden osoitus eri poliittisia leirejä ja ryhmittymiä edustavien henkilöiden välillä muodostui Asuntosäätiön suureksi vahvuudeksi. Se on myös esimerkki Arvo Ylpön tavasta ja kyvystä toimia eri ryhmittymien kanssa lasten ja perheiden parhaaksi. Kaikilla perustajajärjestöillä on edelleenkin edustajansa Asuntosäätiön valtuuskunnassa ja hallituksessa, jossa Arvo Ylppö vaikutti 30 vuoden ajan (1951-1971).
Rakentaminen etenee vaiheittain
Velaksi ostettu maa-alue oli varojen puutteessa rakennettava vaiheittain, ja Asuntosäätiö hankki kullekin osa-alueelle erikseen rahoituksen. Hallitus ja erityisesti sen puheenjohtaja uhrasivat paljon omaa ja perheensä aikaa, jotta unelma puutarhakaupungista toteutuisi.
Asuntosäätiön tavoitteita vakaasti tukeva Arvo Ylppö osallistui seuraavan 30 vuoden ajan aktiivisesti Asuntosäätiön kokouksiin ja tilaisuuksiin. Hän piti myös yhteyttä asuntosäätiön toiminnan kannalta tärkeisiin sidosryhmiin ja poliitikkoihin. Vielä 90-vuotiaana Ylppö osallistui Asuntosäätiön hirvijahdin yhteydessä järjestämiin tilaisuuksiin Pikkalassa.
Tapiola - lasten ja perheiden kaupunki
Hagalund sai yleisökilpailun perusteella 1953 nimekseen Tapiola ja jo rakennusvaiheessa alue herätti suurta mielenkiintoa. Suomen parhaat arkkitehdit kutsuttiin suunnittelemaan Tapiolaa ja heistä kullekin annettiin omat korttelikokonaisuutensa suunniteltavaksi.
Tapiolassa tavoiteltiin ihanneyhdyskuntaa, jossa yhdistyisivät kaupungissa ja maalla asumisen parhaat puolet. Luonnonläheisyys, eri sosiaaliluokkien sekoittuminen, toimiva kokonaissuunnittelu ja tasokas arkkitehtuuri olivat keskeisiä tavoitteita. Haluttiin rakentaa mahdollisimman itsenäinen kaupunginosa asunto- ja työpaikka-alueineen sekä toimivine kauppa- ja palvelukeskuksineen.
Suunnittelussa oli mukana useiden eri alojen asiantuntijoita: arkkitehtejä, tekniikan asiantuntijoita ja puutarha-arkkitehtejä. Lisäksi mukana oli tiedottamisen, kulttuurin, kotitalouden, lasten ja nuorisoasioiden asiantuntijoita sekä hallinto- ja talousalan ihmisiä.
Asuntosäätiön toiminta laajenee
Asuntosäätiö rakennutti Tapiolan lisäksi 1960-luvulla Alvar Aallon suunnittelemat korttelikokonaisuudet Rovaniemelle ja Jyväskylään. Seuraavalla vuosikymmenellä aloitettiin Espoon Kivenlahden merikaupungin rakentaminen ja 1980-luvulla valmistui Siuntion Pikkalan asuin- ja vapaa-ajanalue. Porvoon Kuninkaanniitty, Tuusulan Klaavonkallion alueet sekä Espoossa Leppävaaran ekologinen kortteli ja Ison Omenan alueen kehittäminen ovat myös olleet Asuntosäätiön hankkeita.
Uudella vuosituhannella aloitettiin rakentaminen Espoon Saunalahdessa ja Suurpellossa, Helsingin Aurinkolahdessa sekä Vantaan Ulrikanpuistossa ja Leinelässä. Kaikelle suunnittelulle ja rakentamiselle on aktiivinen ja vuorovaikutteinen yhteistyö asukkaiden ja muiden toimijoiden kanssa tärkeää.
