Tutkijaksi ja lastenlääkäriksi erikoistumaan Berliiniin 1912-1920
Jo reilun kahden vuoden kuluttua Göttingenistä saapumisestaan eli keväällä 1912 lähes kaikki klinikkapalvelut oli suoritettu. Kuului asiaan, että eteenpäin pyrkivän kandidaatin tuli "tehdä tiedettä" opintojen loppuvaiheen ohessa ja loma-aikana. Lastenlääkäriksi aikova Ylppö oli kysellyt alan ensimmäiseltä jo 58-vuotiaalta professorilta Wilhelm Pippingiltä tutkimusaiheita väitöskirjaa varten, mutta tämä ei ollut lämmennyt oppilaan innolle. Ylpöllä oli jo kokemusta siitä, että jollei Helsingissä onnistu, niin mennään sitten Saksaan.
Wilhelm Pipping
Ylpön oleskellessa Göttingenissä Saksan lastenlääkäripiireissä puhuttiin paljon äitiyshuollon puutteista ja korkeasta imeväiskuolleisuudesta.Keskustelut johtivat konkreettiseen tulokseen seuraavana vuonna (1909), kun Darmstadtin kaupunkiin perustettiin "Suurherttuallinen äitiys- ja imeväishuollon keskus" (Grossherzogliche Zentrale für Mutter- und Säuglingsfürsorge in Hessen-Darmstadt) ja Berliiniin keisarinnan nimeä kantava sairaalakeskus (Kaiserin Auguste Victoria Haus zur Bekämphung der Säuglingssterblichkeit im Deutschen Reiche, Keisarinna Auguste Viktoria -laitos imeväiskuolleisuuden vähentämiseksi).
Leo LangsteinUudenaikaisen sairaalan apulaisylilääkäriksi kutsuttiin vain 33-vuotias Leo Langstein ja jo kahden vuoden kuluttua (1911) hänet nimitettiin ylilääkäriksi. Ylppö oli varmaankin seurannut näitä uutisia alan saksankielisistä lehdistä ja pyysi keväällä 1912 Lövegreniä, tulevaa professuurin kilpahakijaa, kirjoittamaan puolestaan Langsteinille mahdollisuuksista tutkimustyöhön tämän klinikassa. Lövegren oli tehnyt useita opintomatkoja Saksaan tätä ennen. Kun "volontääriassistentille" ei tarvinnut maksaa palkkaa eikä siitä näin ollen ollut sairaalalle kustannuksia, Langstein suostui. Toukokuun alussa 1912 Ylppö saapui Berliiniin.
Tutkimus ja väittely tohtoriksi
Langstein, joka oli kiinnostunut sosiaalilääketieteestä ja keskuksen toiminta-ajatuksen mukaisesti imeväiskuolleisuudesta, kehotti Ylppöä tutkimaan vastasyntyneiden keltaisuuden syitä. Työn alku ei tuottanut tuloksia, mutta Langstein oli niin vakuuttunut ahkeran oppilaansa kyvyistä, että hän jo kesäkuussa 1912 kirjoitti Suomeen pyytäen suojatilleen lisäaikaa. Alun perin Ylppö oli suunnitellut käyttävänsä vain kesän lomakuukaudet tutkimustyöhön, mutta nyt hän oli juuri pääsemässä käsiksi ongelmien ratkaisuun. Nuori professori Langstein näki, että Ylppö tulee saamaan tällä alalla vielä paljon aikaan eikä sellaista lahjakkuutta pidä päästää käsistään.
Niinpä vapaaehtoisen apulaislääkärin pestiä jatkettiin vuoden loppuun, ja seuraavan vuoden (1913) alusta Ylpölle onnistuttiin järjestämään vakinainen apulaislääkärin vakanssi. Asiaan kuului, että hän pystyi silloin asumaan ja aterioimaan sairaalassa, joten tutkimustyölle jäi entistä enemmän aikaa. Ylpön "tieteellinen harjoitustyö" kasvoi taitavassa ohjauksessa väitöskirjaksi.
Lääketieteen kandidaatti Arvo Ylppö väitteli 1913 Helsingin yliopistossa Suomen tulevana itsenäisyyspäivänä 6.12. Hän vietti seuraavat kuukaudet Helsingissä hoitaen kliiniset opintonsa loppuun. Hänet julistettiin lääketieteen lisensiaatiksi 23.3.1914 ja hän sai lääketieteen ja kirurgian tohtorin arvon jo kolme päivää myöhemmin, minkä jälkeen hän palasi Berliiniin.
Leo Langsteinin vaikutus Arvo Ylpön uraan
Leo Langsteinilla ja hänen klinikallaan oli ratkaiseva vaikutus Ylpön tulevaan uraan. Lastenlääkäri-ajatus oli syntynyt jo koululaisena, kun hän näki kotonaan suurperheessä ja ympäristön maalaistaloissa paljon lasten kärsimystä ja sairauksia. Varmaan Ylpön pieni koko on ollut myös yksi motivaatiotekijä, lapset kun eivät osaa aristella poikamaista lääkäriä. Antautuminen sosiaalilääketieteeseen ja pikkuvauvojen terveydenhuoltoon oli luonnollista, sillä Saksassa pohdittiin paljon näihin liittyviä ongelmia 1900-luvun alussa. Lopullinen alan valinta tuli tietenkin Langsteinin innoittamana, mikä oli onneksi suomalaiselle äitiys- ja imeväishuollolle kuten koko lasten sosiaalilääketieteelle. Ylpön ehdotuksesta Suomalainen Lääkäriseura Duodecim kutsui 1926 juuri 50 vuotta täyttäneen Langsteinin kunniajäsenekseen.
Langsteinilla oli murheellinen kohtalo. Hän, kuten puolet silloisista saksalaisista lastenlääkäreistä, oli juutalainen. Hitlerin tultua valtaan alkoivat juutalaisvainot myös lääkärien keskuudessa, ja Langstein joutui eroamaan rakastamastaan klinikasta. Hän ajautui kesäkuussa 1933 itsemurhaan, jota ajan uutisissa kylläkin kaunisteltiin sydänkohtaukseksi.
Ylpön juutalaiset kollegat
Useita muitakin Ylpön juutalaisia lääkäriystäviä vainottiin ja he hajautuivat eri puolille maailmaa. Moniin heistä Ylppö oli koko elämänsä ajan yhteydessä. On vaikea kuvitella, että Ylppö näiden tapahtumien jälkeen olisi tuntenut mitään natsisympatioita, vaikka näinkin on väitetty. MOT-ohjelmassa esitettyjen väitteiden perusteet on vakuuttavasti todistettu kestämättömiksi. Markku Lehtolan analyysi ko. MOT-ohjelmasta - PDF . Arvo Ylpön yhteyksistä juutalaisiin Saksassa ja Suomessa kerrotaan myös luvuissa Seuraelämä ja ystävät sekä Arvo Ylpön kansainväliset suhteet. Lisäksi Lea Ylppö kertoo haastattelussaan tarkemmin näiden juutalaisystävien kohtaloista ja yhteydenpidosta heihin.
Kirjoittaja Juhani Leikola
