Kansainväliset suhteet
Suomen lääkärien kansainväliset yhteydet olivat viiden sotavuoden aikana melkein kokonaan katkenneet. Suomi oli siten jäänyt syrjään siitä valtavasta kehityksestä, joka lääketieteen alalla toisen maailmasodan aikana tapahtui. Ennen sotaa yhteyksiä oli pidetty lähinnä Saksaan, jossa lääketiede oli korkealla tasolla. Saksa oli myös luonteva valinta, koska Saksa oli siihen aikaan oppikoulujen ensimmäinen vieras kieli Suomessa, vain harvat puhuivat englantia.
Sodan jälkeen tilanne muuttui. Anglosaksiset maat ja Ruotsi olivat nyt tiennäyttäjiä lääketieteen alalla, joten koulutusta lähdettiin hankimaan näistä maista. Pohjoismaiset yhteydet, joista Ruotsi oli tärkein, eivät olleet sodan aikana kokonaan katkenneet ja palasivat ennalleen ensimmäiseksi heti rauhantulon jälkeen. Onneksi myös hyvät suhteet anglosaksisiin maihin solmittiin nopeasti uudelleen. Entiset ystävälliset suhteet Yhdysvaltojen ja Englannin kanssa painoivat enemmän kuin lyhytaikainen ajautuminen eri puolille suurvaltasodassa.
Länsivaltojen etumatka monilla lääketieteen aloilla oli valtava. Suomessa ei sodan päättyessä ollut erikoisalojen seniorilääkäreitä, jotka olisivat voineet opettaa nuoria kollegoitaan. Olikin ratkaisevan tärkeää, että Ylppö pystyi hyvien kansainvälisten suhteidensa avulla lähettämään nuoria suomalaisia lastenlääkäreitä opiskelemaan, etenkin Yhdysvaltojen huippukeskuksiin, usein Asla-stipendiaatteina tai Rockefeller-säätiön apurahoilla. Hän myös järjesti ulkomailta palaaville työmahdollisuuksia kotimaassa.
Kansainvälisten suhteiden ylläpitäminen vaati myös kielitaitoa. Jos lääkäri halusi seurata aikaansa ja rakentaa yhteyksiä oman alansa korkeatasoisiin keskuksiin ulkomailla, englannin kielen hallinta oli välttämätöntä. Yli kuusikymmentävuotias Ylppökin hankki itselleen hyvän englannin kielen taidon. Myös apulaislääkäreitä kannustettiin englannin kielen opiskeluun: joskus he jopa joutuivat pitämään esitelmiä enemmän tai vähemmän sujuvalla englannin kielellä. Ulkomaisten opintojen jälkeen heistä tuli vähitellen oman erikoisalansa uranuurtajia ja pioneereja Suomessa. Tärkeimmän roolin sairaalan myöhemmässä kehityksessä sai Niilo Hallman, jonka voi liioittelematta sanoa tuoneen modernin pediatriikan Suomeen. Hänestä tuli pian Ylpön oikea käsi.
Lääkärit Matti Sulamaa, Niilo Hallman, Bernhard Landtman ja Arvo Ylppö
Sairaalan toiminta laajeni ja muuttui muutamassa vuodessa enemmän kuin monessa vuosikymmenessä sitä ennen. ”Vanhassa talossa” Ylppö oli edustanut asiantuntemuksen huippua - oli potilaan tauti melkein mikä tahansa. Vastuu potilaan tutkimuksesta ja hoidosta ja sen edelleen kehittämisestä siirtyi nyt suppean erikoisalan lääkärille. Ylilääkärin tehtävänä oli hallita kokonaisuus, hankkia suomalaisille lastenlääkäreille jatkokoulutusta koulutusta korkeatasoisissa ulkomaisissa keskuksissa ja jakaa resursseja eri erikoisalojen toiminnoille ketään suosimatta tai sortamatta. Hänen vastuullaan oli myös arvioida, olivatko kaikki uudet opit parempia kuin entiset.
Kirjoittaja Leena Tuuteri
