Etusivulle

ARVO YLPPÖ
Arkkiatri 1887-1992

 

Lapsuus

 

Arvo Ylpön syntymä

Arvo Ylppö syntyi Akaassa omassa kodissaan torstaina 27. lokakuuta 1887. Renki kiidätti talon hevosella ja rattailla Holstin tädin kätilöksi. Lähes kaikki lapset syntyivät siihen aikaan kotona, mutta kaikilla ei ollut kätilöä apunaan. Vauvan syntymäpainoa ja pituutta ei siihen aikaan mitattu eikä järjestelmällisesti merkitty ylös, mutta Arvo Ylppö itse arveli olleensa syntyessään pieni, alle kaksikiloinen, ja häntä hoidettiin villavasussa tuvan uunin pankolla.

Sukulaiset olivatkin odottaneet Arvon syntymää, sillä talossa ei vielä ollut poikaa, "vain" neljä tyttöä. Sen ajan maalaistalossa, jossa kaikki työt tehtiin lihasvoimin tai hevosen avulla, tarvittiin miestyövoimaa ja isännän työn jatkajaa. Suvun helpotukseksi perhe myöhemmin laajeni 12-lapsiseksi, kun Arvon jälkeen syntyi vielä kolme poikaa ja neljä tyttöä.

Perheen viidettä lasta, Arvo Henrikiä, lellittiin ja hän sai paljon huomiota. Leikkikaluilla ei kuitenkaan hemmoteltu, koska niitä ei ollut: lapsille annettiin pieniä työkaluja, joilla he harjoittelivat erilaisia aikuisten töitä. Enteellistä lienee se, että Arvo-poika oppi kävelemään jo 8-9 kuukauden iässä ja hänestä kasvoi villi kepposten tekijä. Häntä eivät edes koivuniemenherra tai nurkassa seisominen aina rauhoittaneet.

Ylppöjen suuressa lapsikatraassa sairasteltiin ja tapaturmiakin sattui, yksi putosi korkealta, toinen löi itseään kirveellä jalkaan. Silloin kunnanlääkäri Kalle Palkonen kutsuttiin apuun. Arvo Ylppö muistaa kuinka äiti oli lasten sairastaessa huolestunut ja surullinen. Tunnelma levisi koko kotiin ja silloin Arvo Ylppö teki päätöksensä tulevasta urastaan: "Pystyäkseni auttamaan äitiäni tein jo lapsena päätökseni opiskella lasten omaksi lääkäriksi, jotta äidin ei tarvitsisi telefoonilla Palkosen setää apuun niin usein pyytää."

Kirjoittaja Teija Riikola