Maitopisarayhdistyksestä neuvolaksi

Valmistuvien terveyssisarten työ- ja harjoittelukentäksi perustettiin Ylpön Saksasta tuoman mallin mukaan pienten lasten hoidon neuvonta-asema. Arvo Ylpön opiskelutoverin Viljo Rantasalon kerrotaan keksineen uudissanan neuvola, jota käytettiin vuodesta 1935 lähtien.

Neuvola halkokellariin

Vastaanottotilaksi remontoitiin Lastenlinnan halkokellari, joka oli yksi suuri huone. Siellä lääkäri ja terveyssisar tarkastivat lapset ja antoivat muiden äitien kuullen hoito-ohjeita, yksityisyyttä ei siis ollut.

Neuvolaa johti lääkäri, jonka ohjauksessa terveydenhoitaja seurasi lasten kehitystä aina kouluikään asti. Lääkäri otti lapset vastaan harvemmin rutiinitarkastuksiin. Terveydenhoitaja lähetti lääkärille sairaat lapset, koska neuvola oli tarkoitettu nimenomaan terveiden lasten hoidon opastukseen.

Neuvola oli uudenlainen hyvinvointipalvelu kansalaisille. Se oli maksuton ja avoin kaikille. Sen käyttämisestä ei ollut ikäviä seuraamuksia, kuten tuohon aikaan kuntien huoltoavusta oli; pahimmillaan vähävaraiset joutuivat kunnan holhoukseen ja menettivät äänioikeutensa. Työläisäidit ottivat uuden neuvontapalvelun ilomielin vastaan huolimatta työväenliikkeen virallisesta kielteisestä kannasta Mannerheimin Lastensuojeluliittoon. Äidit veivät lapsia neuvolatädin syyniin joskus miehiltään salaa. Heitä on helppo ymmärtää, kun apu oli lähellä ja lapsikuoleisuus korkea.

Neuvoloiden lähialueilla imeväiskuolleisuus laski kolmessa vuodessa 15 prosentista kolmeen prosenttiin. Hyvä tulos ja myönteiset kokemukset innostivat Lastensuojeluliittoa perustamaan neuvoloita muuallekin. Aluksi tähdättiin erityisesti tehdaspaikkakunnille, mutta maalaiskunnat tulivat nopeasti mukaan. Maaseudulla terveydenhoitaja kävi kodeissa neuvomassa äitejä. Käytännössä he opastivat äitejä ja isiä omassa kodissaan, kun muutakaan paikkaa ei ollut. Julkista liikennettä oli vähän. Maanteiden auraus talvella alkoi vasta 1930-luvulla, mutta syrjäisiin mökkeihin ei aina ollut edes tietä. Terveyssisaria ei kuitenkaan mikään estänyt. He pyöräilivät, hiihtivät, soutivat ja kulkivat pitkin pitkospuita. Terveyssisar kulki Utsjoella porolla ja ratsasti rajaseudulla. He saivat joskus kuljetusapua kunnanlääkäriltä tai muulta autoilevalta kuntalaiselta.

Kotikäynnit olivat arkaluontoinen asia. Silloin mentiin yksityisyyden rajan yli, toisen kotiin antamaan ohjeita siitä, miten pitäisi elää. Sellaiseen ei oltu totuttu, joten terveyssisaria kehotettiin hienotunteisuuteen. Puhelimia ei syrjäseutujen kodeissa ollut eikä kotikäynneistä aina voitu etukäteen sopia. Tällöin terveyssisarta kehotettiin pysähtymään pihalle, ihailemaan puutarhaa ja silittämään kissaa, jotta isäntäväki huomaisi hänen tulonsa.

Neuvolan henkilökunta

Neuvoloissa työskenteli tavallisesti yksi terveyssisar. Hänen esimiehenään oli lääkäri, joka piti neuvolavastaanottoa ehkä kaksi kertaa kuukaudessa. Neuvolalääkärin varsinainen toimeentulo tuli jostain muusta työstä. Hän oli usein kunnanlääkäri. Tehtaiden yhteydessä tehtaiden lääkärit osallistuivat neuvolatyöhön. Jotkut yksityislääkärit lahjoittivat työpanoksensa lasten hyväksi. Arvo Ylppö oli hyvä mainosmies innostaessaan opiskelutovereitaan ja muita lääkärikollegoitaan neuvontatyöhön. Professorina hänellä oli mainio mahdollisuus tutustuttaa tulevat kunnanlääkärit Lastensuojeluliiton toimintaan ja neuvoloiden parantavaan voimaan.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton osastot tekivät neuvoloiden perustamiseksi aloitteita, jotka usein johtivat tulokseen. Yhteistyö kunnallisten viranomaisten ja Lastensuojeluliiton osastojen välillä sujui mallikkaasti. Sekä Mannerheimin Lastensuojeluliiton osastot että kunnat palkkasivat terveyssisaria. Joissain kunnissa terveyssisaren palkan maksoi kunta ja Lastensuojeluliiton osasto tarjosi tilat, joissain asia oli päinvastoin. Joillain paikkakunnilla koko neuvola oli kunnallinen.

Neuvolat 1922-1944
1922	8
1925	26 (24 paikkakunnalla; Lappeenrannassa ja Viipurissa 2)
1930	60
1935	80
1939	150
1944	300

Kiertokori - äitiyspakkaus syntyy

Vauvat puettiin varattomissa perheissä muilta jääneisiin riepuihin. Perheillä ei ollut varaa eikä oikein taitojakaan uuden perheenjäsenen pukemiseen. Siihen pulmaan alkoi tulla apua, kun Mannerheimin Lastensuojeluliitto aloitti kiertokoritoiminnan. Toimintaa ideoi ja ohjasi työryhmä rouva Ilmi Hallsténin (1862-1936) johdolla. Mallit he saivat Saksasta Ylpön tuomasta materiaalista ja kangasta tekstiiliteollisuudelta. Ainakin Porin Puuvillatehdas, John Baker Oy, Lassila&Tikanoja, Talouskauppa ja Aitta Oy lahjoittivat materiaalia. Näistä lahjoituksista valmistettiin sata kaksinkertaista vaatekertaa, 0-4 kuukauden ikäisille ja 5-10 kuukauden ikäisille sopivia vaatteita.

Valmiista vaatteista valiokunta kokosi kiertokoreja lainattavaksi lapsiperheisiin. Liiton paikalliset osastot toimivat yhdessä kunnallisen sosiaalitoimen tai kätilön kanssa tarvitsevien perheiden löytämiseksi. Palautettujen kiertokorien vaatteet pestiin ja paikattiin ja kierrätettiin seuraavalle tarvitsijalle. Liitto valmisti myös kaavat, joita paikallisosastot voivat ostaa ja ommella ja täyttää itse kiertokoreja.

Liiton Haminan osasto oli vuonna 1922 ensimmäinen osasto, joka harjoitti kiertokoritoimintaa. Seuraavana vuonna kiertokoreja oli 28 osastolla ja viiden vuoden kuluttua 180 osastolla. Suosio johtui varmaan siitä, että kiertokorit olivat kaikesta vaivalloisuudestaan huolimatta melko vähäisin voimavaroin varustuettavissa. Niiden valmistaminen kokosi paikkakuntien naisia seurallisiin ompeluiltoihin ja oli muodoltaan perinteisen hyväntekeväisyystyön kaltaista. Siihen oli helppo ryhtyä. Kiertokoreilla auttamisen tulos oli myös helposti nähtävissä, selvemmin kuin muulla valistustyöllä.

Kiertokoritoiminnasta tuli 1930-luvun lopulla osastojen omaehtoista työtä, jota keskustoimisto ei enää ohjannut ja tukenut. Lastensuojeluliiton keskustoimisto olisi suunnannut toimintaa jo muille urille ja jättänyt imeväisikäisten vaatetuksen yhteiskunnan vastuulle. Kentällä perheiden tarve jatkui ja ompeluseuroilla riitti intoa.

Laki äitiysavustuksesta säädettiin ja 1938 lähtien kunnat velvoitettiin antamaan äitiysavustusta vähävaraisille synnyttäjille. Kiertokoritoiminta väheni ja muutti muotoaan, ja monet osastot alkoivat valmistaa leikki-ikäisten vaatteita. Sodan aikana palattiin vauvojen vaatteisiin, kun äitiyspakkauksen vaatteiden laatu huononi; ne olivat osaksi paperista tehtyjä.Avustus oli ensin tarkoitettu vähävaraisille synnyttäjille, mutta 1949 se tuli kaikkien äitien saataville. Kela on vastannut äitiyspakkauksen jakelusta vuodesta 1994, sitä ennen siitä vastasivat sosiaalihallitus (nykyinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) ja Valtion hankintakeskus. Nykyisin lähes kaikki ensisynnyttäjät valitsevat äitiyspakkauksen, ja kaikista äideistä kolmasosa valitsee 140 euron rahasumman. Äitiyspakkaus on ollut vuosikymmeniä maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen. Vuonna 2009 Kela jakoi kaikkiaan 59 935 äitiysavustusta, joista 38 774 äitiyspakkauksena.

Äitiyshuolto

Lastenneuvolatoiminnan päästyä hyvään alkuun vuonna 1925 Mannerheimin Lastensuojeluliitto halusi laajentaa neuvontatyötä yhä aikaisempaan vaiheeseen eli odottaviin äiteihin. Liitto alkoi järjestää kätilöille neljän kuukauden mittaisia lastenhoitokursseja, ja ensimmäisellä kurssilla oli kuusi sairaanhoitajaa ja kahdeksan kätilöä. Opetus yhdistettiin tämän jälkeen kätilöopiston antamaan jatkokoulutukseen. Lastensuojeluliittoon perustettiin valiokunta edistämään äitiyshuoltoa. Liiton vakituisen kehittämiskaksikon Arvo Ylpön ja Sophie Mannerheimin lisäksi valiokuntaan kutsuttiin naistentautiopin asiantuntijoita etunenässä professori Seth Wichmann ja dosentti Laimi Leidenius.

Arvo Ylppö esitteli ajatuksensa neuvoloiden merkityksestä ja verkostosta lääkäreiden Aikakauskirja Duodecimissa:

"Kun nyt on kysymys sitä, mitenkä kansan laajoille piireille sopivalla tavalla voitaisiin lastenhuollon merkitystä sekä yksilön että kansan yleiselle terveydelle selostaa, on otettava huomioon muitten maitten kokemus. Tämän mukaan kykenee vain persoonallinen kosketus äitien, lasten varsinaisten kasvattajien kanssa perinpohjaisemmin ja tehokkaimmin auttamaan. Teoretiset kirjoitelmat ja lastenhoidolliset kirjaset tuottavat siihen saakka vain puolinaista hyötyä, kunnes kansan syvien rivien huomio on persoonallisen herätystyön avulla näihin seikkoihin lähemmin kiinnitetty. - - - Yksityiskohtainen ja laajempi koko maata käsittävä lastenhoitotyö vaati välttämättömästi omat erikoiset ammattihenkilönsä. --- Sopivin lastenhuoltotyömuoto on niin sanottu pienten lasten huoltolain perustaminen. --- Lastenhuolto on koetettava järjestää niin, että kiertävä lastenhuoltajatar käy yksityisissä kodeissa määrätyssä piirissään."

Suurempiin maaseutupitäjiin olisi puolestaan järkevä perustaa pienten lasten huoltoloita tai neuvonantoasemia.

"Ehdottaisin näin ollen pientenlasten ja imeväistenhoidon järjestämiseksi maassamme ensimmäisinä tärkeimpinä toimenpitein seuraavaa: kaikkiin kaupunkeihin ja maaseutukeskuksiin olisi perustettava pientenlastenhuoltoloita eli neuvonantoasemia, joissa mahdollisesti sekä lääkärit että erityisesti koulutettu, lastenhoitoon perehtynyt henkilö antaisivat ravinto- ynnä muita hoitoseikkoja koskevia neuvoja varattomille äideille. Huoltolan johtajattaren tulisi samalla toimia pirinsä kiertävänä lastenhoidonneuvojana ja kotikäyntien avulla kodeissa valvoa lastenhoitoa. Erinäisten kaupungeissa toimivain hyväntekeväisyysyhdistysten olisi alote tässä suhteessa tehtävä. Heidän tulisi liittyä yhteen, palkata hoitaja ja järjestää huoneusto-kysymys (huoltolaa varten olisi tarpeen 1 tai 2 huonetta, jotka muutaman tunnin ajan viikossa tulisivat huoltolan käytettäviksi luovutettaviksi) siihen asti kunnes kunnat itse ennättäisivät saada asian järjestetetyksi." (Duodecim 1922; 38 (nro 5): 183 - 190.)

Liitto avasi tästä kirjoituksesta vain neljän vuoden kuluttua, vuonna 1926, äitiysneuvolat Helsinkiin ja Viipuriin. Helsingin neuvola toimi silloin Tehtaankadulla sijaitsevan naistenklinikan yhteydessä. Se sai Lastenlinnan lastenneuvolasta tietoja odottavista äideistä, joiden luona terveyssisaret vierailivat ja joita kutsuttiin vastaanotolle. Viipurissa äitiysneuvolan avasi Viipurin seudun huoltokeskus, joka oli järjestöjen ja kuntien yhteinen organisaatio. Huoltokeskus toimi myös liiton Viipurin osastona.

Talvisotaan mennessä oli avattu kolmisen kymmentä äitiysneuvolaa. Sen lisäksi terveyssisaret tekivät työtä äitiyshuollon hyväksi muiden töidensä ohessa. Vuonna 1938 - siis samana vuonna, kun äitiyspakkauksesta tuli lakisääteinen - kätilölaki velvoitti kätilöt ennaltaehkäisevään äitiyshuoltoon. Lain ongelma oli se, ettei siinä huomioitu neuvolan toista työntekijää, lääkäriä.

Mannerheim-liiton saavutukset vuoteen 1930 mennessä

Neuvola nyt

Mannerheimin Lastensuojeluliitto nyt

Kirjoittaja Aura Korppi-Tommola