Etusivulle

ARVO YLPPÖ
Arkkiatri 1887-1992

 

Mannerheimin Lastensuojeluliiton alku

 

Mannerheimin Lastensuojeluliiton alku

Suomessa sairaanhoitajilla ei ollut minkäänlaista jatkokoulutusta, jollei tuberkuloosihoitajien koulutusta oteta lukuun. Tarve oli suuri, sillä 1919 peräti 13,5 prosenttia imeväisikäisistä kuoli puutteeliseen hoitoon. Jotain oli tehtävä, sillä Suomen väestöstä kolmannes eli reilusti yli miljoona henkilöä oli iältään alle 15-vuotiaita.

Saksassa toimiva Arvo Ylppö oli ollut kirjeenvaihdossa Sophie Mannerheimin ja Tytty von Konowin kanssa. Heillä oli yhteinen huoli Suomen lasten terveydestä, ja he sopivat, että Ylppö ottaa Berliiniin Kaiserin Auguste Victoria Haus -sairaalaan suomalaisia sairaanhoitajia lastenhoidon erityisopetukseen. Ensimmäiset lähtijät olivat Frida Winter ja Toini Leikola (myöh. Selinheimo). Palattuaan Suomeen he työskentelivät Lastenlinnassa. Mannerheimin Lastensuojeluliiton arkistossa säilytettävä kirjeenvaihto käytiin saksaksi ilmeisesti sotasensuurin vuoksi.

Kun Arvo Ylppö palasi Suomeen apulaisopettajaksi Helsingin yliopistoon, Sophie Mannerheim ja Erik Mandelin tarttuivat tilaisuuteen. Ylppö piti saada paitsi jo toiminnassa olevan Lastenlinnan lääkäriksi, myös perustettavan lastensuojeluliiton johtoon. Ylppö puolestaan näki kansalaisjärjestössä mahdollisuuden toteuttaa Saksasta tuomiaan ideoita. Hän siis lupautui mukaan.


Sophie Mannerheim

Erik Mandelin

Kenraali Mannerheim mukaan toimintaan

Sisällissodan jälkeen myös kenraali Carl Gustaf Emil Mannerheim oli sisarensa ja Erik Mandelinin jatkuvan painostuksen kohteena. Voittoisan kenraalin haluttiin asettuvan lastensuojelujärjestön johtoon. Kenraali kuitenkin epäröi. Sisällissodasta oli kulunut vain vähän aikaa ja Mannerheim pelkäsi olevansa esteenä revityn kansan yhdistämisessä kansalaisjärjestön toimintaan.

Valtakunnallisia sosiaalialan järjestöjä ei paljon esikuviksi ollut. Kansalaistoimintaa oli nuorisoseuroissa, Pelastusarmeijassa, raittiusseuroissa, urheiluseuroissa, työväenyhdistyksissä ja Marttaliitossa. Paikallisia yhdistyksiä oli varsinkin kaupungeissa; Suomen Punainen Risti oli muuttamassa kaupungissa toimiva ruotsinkielisen yläluokan yhdistys.

Erik Mandelinin laatima toimintaohjelma oli kunnianhimoinen. Vaati mielikuvitusta nähdä, että vapaaehtoisista jäsenistä koottu järjestö kohentaisi koko maan terveydenhoito-oloja, järjestäisi ammattikoulutusta ja perustaisi koko maahan lastenhoidon neuvonta-asemia.

Kun Arvo Ylppö suostui mukaan, kenraali lupasi kutsua kotiinsa alan edustajia keskustelemaan lastensuojelujärjestön perustamisesta. Hänen oma huolensa ja kiinnostuksensa kohdistui nuorison ammattikoulutukseen ja asevelvollisten kuntoon. Kutsuntoihin saapui syrjäkyliltä monella tavalla terveytensä menettäneitä, vammaisia ja vajaakuntoisia nuoria miehiä. Köyhä Suomi tarvitsi terveitä miehiä. Myöhemmin 1920-luvulla oppivelvollisuus toi kansakouluihin saman ankean näkymän nälästä ja asiantuntemattomasta hoidosta.

Valtakunnallinen Lastensuojeluliitto perustetaan

Arvo Ylppö, Sophie Mannerheim, Erik Mandelin ja Gustaf Mannerheim neuvottelivat elokuusta 1920 lähtien. Suunnitelmat muotoutuivat alkusyksystä. Neljänneksi lokakuuta 1920 Mannerheimin kotiin Mariankatu viiteen kutsuttiin joukko lastensuojelusta kiinnostuneita henkilöitä. Bertel Nybergin lisäksi kaikki olivat järjestötyössä kunnostautuneita naisia, arvokasta rouvasväkeä. Järjestö haluttiin pitää puoluepolitiikasta riippumattomana.

Perustajahenkilöt olivat lähellä kokoomuspuoleen ja ruotsalaisen kansanpuolueen piirejä, mm. Katri Bergholm, Tilma Hainari ja Ellinor Ivalo sekä Anna af Schultén. Lastensuojelun tarkastaja Adolf von Bonsdorff ja Erik Mandelin olivat paikalla, mutta monet näkyvät lastensuojelijat puuttuivat, kuten vuonna 1918 asetetun lastensuojelukomitean jäsenet. Valtakunnallisen lastensuojelujärjestön perustamispäivänä on tämän jälkeen pidetty lokakuun neljättä päivää. Mannerheimin epäilyt koko kansan yhdistävästä lastensuojelujärjestön mahdollisuuksista osuivat ainakin Lastensuojeluliiton perustamishetkellä oikeaan.

Kenraali Mannerheimin vetoomus kansaan

Seuraavana päivänä julkaistiin lehdistössä vetoomus Suomen kansalaisille, jossa toivottiin, etteivät kaikki uhraukset vapautemme puolesta valuisi hukkaan. Tavoitteena oli, ”että jok’ainoa Suomen lapsi äidinkohdusta lähtien ja kautta koko kasvinaikansa saa oikeutetun osan siitä hellyydestä ja huolenpidosta, joka yksinään voi laskea lujan pohjan heidän kehitykselleen hyviksi ja hyödyllisiksi kansalaisiksi”. Sävy on isänmaallinen ja vetoomuksen ohjelma oli hyvin yleisluontoinen.

Mannerheimin vetoomus

Suomen kansalaisille

Vapaussodan ensimmäisenä vuosipäivänä, tammikuun 28:na 1919, varasin minä 50 000 Suomen markkaa käytettäväksi semmoisten turvattomien lasten huoltamiseen ja kasvattamiseen, jotka sodan kautta ovat menettäneet holhoojansa, riippumatta siitä, millä puolella nämä taistelussa ovat seisseet. Tarkoitukseni ei silloin ollut ainoastaan osaltani avustaa sodan jälkeisen ajan polttavimman kysymyksen – sodan haavojen parantamisen – ratkaisussa, vaan ennen muuta kehottaa kaikkia oikeinajattelevia isänmaanystäviä liittymään yhteen lujaan ja määrätietoiseen työhön yhteiskuntamme uudelleenrakentamiseksi ja lähinnä niiden kovaosaisten kohtalon lieventämiseksi, joiden hätä minusta näytti suuremmalta, kärsimykset ansaitsemattomilta ja onnettomuus raskaimmalta kantaa.

Tunsin että olin täten ainoastaan tulkinnut erään ajatuksen ja pyrinnön, joka elähyttää koko meidän kansaamme. Tämä ajatus on kuluneina kahtena vuotena puhjennut esiin monessa muodossa. Suuria uhrauksia on tehty ja edelleen tehdään niiden syiden poistamiseksi, jotka yhteiskunnassamme aiheuttavat usein oikeutettua tyytymättömyyttä, synnyttäen mielen katkeruutta. Mutta miten olisi mahdollista menestyksellä taistella tätä tyytymättömyyttä ja tätä katkeruutta vastaan niin kauan kun on olemassa tuhansittain turvattomia, laiminlyötyjä, ruumiillisesti ja henkisesti vajavaisia lapsia; miten mahdollista täyttää yhteiskuntaluokkien välistä kuilua ja vaimentaa vihan kylvöä, niin kauan kun suuri osa kasvavasta polvestamme joutuu lähtemään elämään, kehittymättömin, jo pienestä harhaansuunnatuin taipumuksin.

Minusta näyttävät kaikki uhraukset hukkaan menneiltä, ellei meidän kovia kokeneen, myrskyn järkyttämän yhteiskuntamme jälleenrakentamista aleta perustuksista, ellei saada luoduksi järjestöä, joka ottaa pyhäksi asiakseen valvoa, että uusi polvi kasvatetaan terveeksi, työkuntoiseksi, isänmaataan rakastavaksi. – Valtio, kunnat ja yksityiset yhdistykset ovat puolestaan osoittaneet kiitettävää harrastusta tässä mainittujen epäkohtien poistamiseksi, mutta valtiomme varat ovat riittämättömät, kunnat jaksavat tuskin uhrata enempää kuin näiden turvattomien hengissä pitämiseen vaaditaan ja ne yksityiset järjestöt taas, joiden harteille lastensuojelutyö koko laajuudessaan on jäänyt, on nykyisen kalliin ajan vuoksi olleet pakotetut supistamaan työtään, vieläpä tykkänään lakkauttamaan toimintansa.

Maamme tulevaisuus riippumattomana valtiona, sen sisäinen rauha ja sen kehitys vaativat meitä kasvattamaan sen koko nuorison hyviksi kansalaisiksi, ja siksipä en epäile, että kaikki ne, jotka tässä maassa edelleen tahtovat elää, yhtyvät minuun ja tukevat tässä esitettyä lastensuojelujärjestöä. Tämä järjestö on ulotettava yli koko Suomenniemen, perustamalla sille paikallisyhdistyksiä, joita yhtenäisen ohjelman mukaan johtaa keskuskomitea. Päämääränä olkoon, että jok’ainoa Suomen lapsi äidinkohdusta lähtien ja kautta koko kasvinaikansa saa oikeutetun osansa siitä hellyydestä ja huolenpidosta, joka yksinään voi laskea pohjan nuorten kehitykselle hyviksi ja hyödyllisiksi kansalaisiksi.

Tätä tarkoitusta varten on Helsingissä perustettu liitto Suomen lasten suojelemiseksi, ja pyydän minä kaikkia Suomen naisia ja miehiä ottamaan tämän oikean asian sydämenasiakseen ja kaikin voimin tukemaan sitä.

Mannerheim

×

Lastensuojeluliiton organisaatio rakentuu

Mannerheimin vetoomus tuotti tulosta. Monet innostuivat ja Lastensuojeluliittoon tuli yhteydenottoja eri puolilta maata. Lahjavaroja alkoi kertyä.

Järjestö sai nimensä voittoisan kenraalin mukaan: Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Mannerheimin omana ehdotuksensa oli ollut Suomen Lastensuojeluliitto, joka äänestettiin nurin tylsänä ja mahtipontisena. Mannerheimin nimen odotettiin innostavan kansalaisia ja avaavan elinkeinoelämän kukkaronnyörejä.

Liittoneuvostoon kutsuttiin 40 jäsentä, jotka edustivat alan asiantuntemusta, lääninhallintoa (kaksi maaherraa Kuopio ja Vaasa), kirkkoa ja poliittisia puolueita. Näkyviä hahmoja olivat ainakin todellinen valtioneuvos J.R. Danielsson-Kalmari, ministeri Kyösti Kallio, piispa Jaakko Gummerus ja arkkipiispa Gustaf Johansson.

Perustajien toiveena saattoi olla, että myös vasemmisto antaisi hankkeelle tukensa. Väinö Tanner oli antanut sen suuntaisia lupauksia. Hän joutui kuitenkin syömään sanansa, koska valkoisen kenraalin johtamana järjestöön ei haluttukaan mennä. Myös ruotsinkieliset erosivat pian Mannerheimin Lastensuojeluliitosta ja perustivat oman kaikenikäisten kansanterveystyötä harrastavan Samfundet Folkhälsan i Svenska Finland -järjestönsä.

Käytännössä toimeenpanosta huolehti liittoneuvoston työvaliokunta, jota johti ensin Sophie Mannerheim ja vuodesta 1921 lähtien Arvo Ylppö, jonka innostus kantoi neljä vuosikymmentä. Vuodesta 1961 lähtien liiton uudistunutta organisaatiota johti lastentautiopin professori Niilo Hallman.

Paikallisyhdistyksiä ryhdyttiin heti perustamaan. Erik Mandelin ja Arvo Ylppö kiersivät maata puhumassa lastensuojelun puolesta ja auttoivat paikallista sivistyneistöä, opettajia, pappeja, kuntien virkamiehiä, lääkäreitä ja sairaanhoitajia perustamaan paikallisosastoja. Ensimmäiset osastot perustettiin vuonna 1920 Hankoon ja Hämeenlinnaan. Vauhti kiihtyi nopeasti, seuraavana vuonna saatiin 46 osastoa lisää ja huippuvuonna 1925 aloitti 106 liiton paikallisosastoa toimintansa. Kymmenessä vuodessa oli perustettu yli 500 yhdistystä. Silloin keskusjärjestön edustajat osallistuivat eri puolilla maata pidettyihin 270 esitelmätilaisuuteen: Erik Mandelin puhui 93 tilaisuudessa, maatalouskerhoneuvoja Kalle Kalervo 60 tilaisuudessa ja terveyshuollon tarkastaja Venny Snellman 51 tilaisuudessa. Muut puhujat olivat liiton työntekijöitä ja opettajia. Arvo Ylppö piti silloin yhden puheen liiton kentällä, mutta oli myöhemmin liiton halutuin puhuja. Arvo Ylpön poikkeuksellinen ja puoluerajat ylittävä verkostoitumistaito sekä kyky innostaa ihmisiä mahdollistivat visioiden muuttumisen koko maata kattavaksi käytännöksi.

Nimikiista

Nimikiista

Myöntäessään Mannerheimin Lastensuojeluliitolle toiminta-avustuksen Väinö Tannerin vähemmistöhallitus (1926-1927) liitti päätökseen ehdon poistaa kenraali Mannerheimin nimi liiton nimestä. Mannerheim ilmoitti, että nimen saa hänen puolestaan muuttaa hallituksen toiminta-avustuksen ehdon mukaan. Itse asiassa Mannerheim ei ollut itsekään halunnut nimensä käyttöä perustettavassa järjestössä, vaan halusi sen nimeksi Suomen Lastensuojeluliitto.

Lastensuojelunaktivistit, ennen kaikkea Arvo Ylppö, taivuttivat kenraalin suostumaan nimensä käyttöön. Arvo Ylppö kertoi korostaneensa Mannerheimille, että tämän arvovalta ja tunnettuus helpottaisivat varainkeräystä toimintaansa aloittavalle järjestölle. Mannerheim suostui tällöin nimensä käyttöön.

Perustavassa kokouksessa kunniapuheenjohtajaksi valittu Mannerheim suostui liiton talousasioiden edistämiseen allekirjoittamillaan sadoilla toiminta-avustuspyynnöillä ja hakemuksilla. Mannerheim oli aktiivinen myös lastensuojeluliiton järjestöllisessä ja aatteellisessa toiminnassa.

Niinpä liittohallitus, silloiselta nimeltään (liittoneuvoston) työvaliokunta, ilmoitti 13.9.1927 puheenjohtaja Arvo Ylpön ja kansliapäällikkö Erik Mandelinin allekirjoittamassa kirjeessä selväsanaisesti säilyttävänsä järjestön nimenä Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

Nimestä pudotettiin etuliite Kenraali sääntöuudistuksen yhteydessä 1960. Radikaaleina 1970-luvun vuosina nimikysymyksestä keskusteltiin jälleen. Järjestön sisäinen oppositio piti nimeä liian oikeistolaisena ja ehdotti tilalle Lasten Oikeuksien Liittoa. Ehdotus hävisi äänestyksessä äänin 13–134, eikä asiaan ole sen jälkeen palattu.

Kirjoittaja Kauko Kouvalainen

×

Mannerheim MLL:n hyväksi

Kunniapuheenjohtaja Mannerheimin ajamia asioita lastensuojelussa

- Mannerheim-liiton tulee toimia valtakunnallisesti niin, että sen työ saavuttaa kohteensa kaikilla paikkakunnilla. Liitto on puolueeton. Sisällissodan jälkeisenä aikana työn on kohdistuttava sekä punaisten että valkoisten puolella sodassa kärsineiden perheiden ja orpolasten auttamiseen.

Liiton hallintoelimiin on valittava myös sisällissodassa hävinneen osapuolen edustajia.

Liiton ensimmäinen tiedote, Vetoomus Suomen kansalaisille, on Mannerheimin kirjoittama. Se on asiasisällöltään vaikuttava sisältäen tyypillisiä mannerheimiläisiä ilmaisuja. Esimerkiksi: "Päämääränä olkoon, että jok´ainoa Suomen lapsi äidin kohdusta lähtien ja kautta koko kasvinaikansa saa oikeutetun osansa siitä hellyydestä ja huolenpidosta, joka yksinään voi laskea pohjan nuorten kehitykselle hyviksi ja hyödyllisiksi kansalaisiksi".

Mannerheim tuki Ylppöä vaatimalla terveyssisarkoulutusta. Kaikille paikkakunnille on saatava terveyssisaria huolehtimaan erityisesti lasten terveyden kohentamisesta.

Kansainvälisiä yhteyksiä ja järjestöjä pidettiin erittäin tärkeinä: Mannerheim kestitsi ulkomaisia edustajia kodissaan ja oli liiton edustajana kansainvälisissä kokouksissa.

Mannerheim korosti lasten psyykkisten sairauksien ehkäisyn ja hoitojärjestelyjen sisällyttämistä lastensuojeluliiton toimintaan. Samoin hän tähdensi Ylpön rinnalla vastasyntyneiden ja keskosten hoidon kehittämisen tarvetta ja yleensä pienten lasten suuren kuolleisuuden vähentämistä.

Mannerheim oli Erik Mandelinin kanssa vahva vaikuttaja liiton organisaation kehittämisessä. Liiton rakennusprojektit, mm. Lastenlinnan rakennussuunnitelmat ja rakentaminen olivat tärkeällä sijalla kunniapuheenjohtajan pohdinnoissa.

Mannerheim osallistui liiton hallintotapahtumiin ja vieraili paikallisosastojen juhlissa. Hän myös edellytti, että hänelle tiedotetaan liiton ohjelmista ja hankkeista.

Amerikassa ja Ruotsissa alkanut lasten ja nuorten maatalouskerhotoiminta sai Mannerheimista innokkaan edistäjän. Maatalouskerhoja (nykyisiä 4H kerhoja) perustettiin liiton osastoihin.

Mannerheimin ajamat maatalouskerhot saattoivat liittyä sotilaan varautumiseen poikkeusoloihin, jolloin työikäiset miehet olivat puolustamassa maataan tai hänen filantropiaansa ja lasten kasvatukseen. Joka tapauksessa perheiden kasvitarhat tuottivat sotavuosina merkittävän ravintolisän. Ja tarttui Mannerheimin aate Ylppöönkin: lastenklinikan pihalla kerrotaan viljellyn sota-aikana nauriita, joilla turvattiin lasten C-vitamiinin saanti. Ylppö sai asialle myös opiskelijoita talkoisiin sadonkorjuun aikana.
Kirjoittaja Kauko Kouvalainen

×

Mannerheim vaikutti persoonallaan ja kannanotoillaan liiton imagoon ja edisti väestön liittymistä lastensuojelutyöhön. Mannerheim osallistui ja piti puheen Lappeenrannan osaston vuonna 1922 järjestämässä kansanjuhlassa. Hänen mukanaolonsa veti lastensuojelun asialle Lappeenrannassa noin 5 000 osanottajaa. Erilaisten kurssien osanottajille Mannerheim järjesti vastaanottoja yms., jotka terästivät järjestön hyvää henkeä.

Talvisodan aikana ja sen jälkeen nuorten maatalouskerhotoiminta Mannerheim-liiton osastoissa vilkastui merkittävästi. Kesällä 1940 kerhoissa toimi n. 100 000 nuorta.

Tiedon ja taidon jakaminen

Uuden Lastensuojeluliiton ohjelma oli kunnianhimoinen, mutta se pystyttiin toteuttamaan. Paikallisia osastoja piti perustaa koko maahan. Liitto otti kantaa kaikkeen lapsia koskevaan. Näitä asioita olivat: yleinen valvonta, epäkohtien korjaaminen, päivähoito, kasvattikodit tuvattomille lapsille, lastenkodit, hoitokodit, suojeluvalvonta epäsuotuisissa oloissa kasvaville lapsille ja laitoshoito (koulukodit) alaikäisille. Lisäksi piti valistaa kansaa ja painostaa virkamiehiä ottamaan vastuuta lasten kohtaloista.

Ensimmäisenä toimintavuonna 1921 keskityttiin pienten lasten hoitoon ja nuorison moraalin kohottamiseen sekä tietenkin paikallisen verkoston luomiseen.

Suomen lasten suoja

Lähtölaukauksena liitto julkaisi Erik Mandelinin laatiman ohjelman ja Arvo Ylpön Suomen lasten suojan 1923. Painopiste oli ja tuli olemaan ehkäisevässä työssä. Ylpön mukaan hyvällä hoidolla lapset saatiin pidettyä hengissä. Tavoitteeksi hän asetti aluksi Ruotsin saavuttamisen imeväiskuolleisuudessa. Silloin Suomessa säästyisi vuodessa 3000–5000 lasta elämälle.

  • Suomessa kuoli alle 1-vuotiaita lapsia enemmän kuin 70-80 –vuotiaita vanhuksia. Suhdeluku on hälyttävä, kun muistaa, että keskimääräinen elinikä oli huomattavasti alhaisempi kuin nyt.

  • Pullomaidolla ruokittujen lasten kuolevaisuus on jopa seitsemänkin kertaa niin suuri kuin samanikäisten rintalasten.

  •  Imeväisten kuolevaisuuden suuruus on riippuvainen vanhempien varallisuudesta.

”Jos tahdotaan kansan yleistä terveydentilaa huomattavammin kohottaa, oli sitten kysymys erilaisista hermosairauksista tai tuberkuloosista tai muista sairaalloisista tiloista, on kaikkien terveyden huolto- ja hoitotoimenpiteiden ensi sijassa kohdistuttava lapsiin. Pääpaino on pantava sille, mitä tehdään. Työ on järjestettävä, se on yksityiskohtaisesti suunniteltava. Vähemmän tärkeiden asiain on toistaiseksi jäätävä syrjään, pääseikkoihin ja pääepäkohtiin on täydellä tarmolla iskettävä kiinni iskettävä. Tämä on lyhyesti sanottuna Lastensuojeluliiton tehtävä. Työala on siis laaja.”

Suomen lasten suojassa Ylppö esitti neuvolatoiminnan idean. Aluksi hän ajatteli, että harvaanasutulla maaseudulla hoitajat kiertäisivät perheissä neuvomassa äitejä, ja taajamissa äidit kävisivät perustettavissa keskuksissa (neuvola-sanaa ei vielä ollut). Hän vetosi lääkäreihin ja sairaanhoitajiin, mutta tärkeimmäksi valistustyön kohteeksi hän määritteli papit ja opettajat. He olivat tekemisissä kaikkien perheiden kanssa. Tässä oli Arvo Ylpön ehkäisevän terveydenhuoltotyön kaksi perustaa. Ensinnäkin kohteeksi oli otettava koko kansa, kaikki lapset ja kaikki vanhemmat. Toiseksi työhön oli valjastettava ne organisaatiot ja henkilöt, jotka muutenkin olivat tekemisissä lasten kanssa. Siten uusi ja erillinen organisaatio olisi mahdollisimman kevyt.

Suomen lapset suojassa julkaistiin johtavalta isänmaalliselta runoilijalta, V.A. Koskenniemeltä, tilattu tunnusruno: 

On lapset kansakunnan uusi kevät
ja suvet uudet elävät jo heissä
he nousevihin polviin siirtelevät
mit’ oli kerran ikuisinta meissä.

Juuri itsenäistyneessä maassa isänmaallisuus ja kansan yhtenäisyys olivat köyhän maan kehittymiselle tärkeitä. Mannerheimin johtaman lastensuojelutyön rinnalla kansalaistoiminta menestyi ja laajeni myös muissa yhdistyksissä.

Pienten lasten hoidon neuvonta


Järjestelmällisen neuvonnan edellyttämää ammattitaitoista henkilökuntaa ei maassa ollut, vaan oli aloitettava kouluttamalla. Paikkakin oli kuin tarjottimella, kun Äidin huoltoa lapselle -yhdistyksen Lasten Linna otettiin Mannerheimin Lastensuojeluliiton käyttöön. Laitos sai nimekseen Lastenlinna. Sophie Mannerheimin ja Arvo Ylpön välille syntyi pientä erimielisyyttä Lastenlinnan toiminnasta. Arvo Ylppö halusi muuttaa sen tavalliseksi lastensairaalaksi, jossa sai opetusta. Näin sairaalasta hyötyisivät lapset laajemminkin. Sophie Mannerheim taas toivoi voivansa toteuttaa unelmaansa yksinäisten äitien auttajana. 1920 lapsista 7 – 8 prosenttia syntyi avioliiton ulkopuolella, kaupunkien lapsista noin 15 prosenttia. Avioliiton ulkopuolella syntyminen merkitsi köyhyyttä ja huonoja elinolosuhteita.

Kenraali Mannerheim tarvittiin sovittelemaan näkemyksiä. Hän taivutteli sisarensa hyväksymään Arvo Ylpön näkemyksen. Yksinäisten äitien lapsille jätettiin kuitenkin etuoikeus hoitopaikkaan. Sophie Mannerheimille uusi järjestely antoi mahdollisuuden kehittää sairaanhoitajien jatkokoulutusta, joten kovin katkera päätös tuskin oli, kun se lopullisesti tehtiin syksyllä 1921.


Lastenlinnan vihkijäiset 1922

Kirjoittaja Aura Korppi-Tommola