Neuvontatyö alkoi 1890-luvulla

Yksityiset ihmiset ja järjestöt halusivat vähentää lapsikuolleisuutta jo ennen Suomen itsenäistymistä. Säätyläisrouvien hyväntekeväisyysyhdistykset alkoivat muuttua akuutin hädän lievittämisestä ja yksittäisten köyhien auttamisesta yhteiskunnallisiksi vaikuttajiksi. Niiden tarkoituksena oli muuttaa elinoja paremmiksi kaikkien elää ja olla.

Pankkivirkailijana työskennellyt Greta Klärich toi Suomeen alun perin ranskalaisten 1890-luvulla kehittämän toimintatavan ja avasi vuonna 1904 ensimmäisen Maitopisara-neuvonta-aseman. Asemalla neuvottiin lasten ravitsemusasioissa ja jaettiin vastasyntyneelle sopivaa maitoseosta. Neuvot ja maidot tehosivat ja Maitopisarat saivat äitien suosion, mutta muutama Maitopisara ei tietenkään vaikuttanut koko maan imeväiskuolleisuuteen.

Barnavårdsföreningen aloitti lastenhoitajien koulutuksen 1910 ja Tuberkuloosin vastustamisyhdistys aloitti tuberkuloosihoitajien koulutuksen kolme vuotta myöhemmin. Ehkäisevä terveydenhuolto kulki näin kohti ammattimaisuutta. Imeväiskuolleisuus laski jo 11 prosenttiin, mutta vuosisadan alussa lainsäädännön kehittäminen kilpistyi epävakaisiin oloihin, sortokausiin, keisarin veto-oikeuteen ja alituiseen hajotetun eduskunnan kyvyttömyyteen käsitellä lakiesityksiä.

Itsenäistyminen 1917 paransi suomalaisten sosiaalisia oloja ja omaa maata alettiin innokkaasti rakentaa, mutta sisällissota keskeytti hyvän kehityksen ja alkoi alamäki. Kevään 1918 sisällissota toi valistuneen oikeiston tietoisuuteen työväestön kurjat olot ja tyytymättömyyden. Vuonna 1919 oltiin taas lähellä vuosisadan alun lukuja, kun 13,5 prosenttia imeväisikäisistä kuoli. Jotain oli tehtävä.

Kirjoittaja Aura Korppi-Tommola