Perhe

Arvo Ylppö oli pitkään toivonut löytävänsä elämänkumppanin, jonka kanssa perustaa perheen; 37-vuotiaan ja maailmaa nähneen miehen olikin jo aika sitoutua. Saksassa Ylpöllä oli ollut läheisiä naisystäviä, mutta heille Ylppö oli seurusteluaikana selvästi kertonut palaavansa takaisin Suomeen. Realistina Ylppö tiesi, ettei kukaan saksatar tulisi Suomessa viihtymään, vaan kokisi itsensä kielen ja kulttuurin vuoksi ulkopuoliseksi. Lisäksi ero Saksan ja Suomen elintasossa oli suuri.

Saavuttuaan Saksasta Ylpöllä oli paljon työkiireitä ja vilkas sosiaalinen elämä, mutta monesti vieraitaan isännöidessään hän tunsi itsensä yksinäiseksi ja toivoi löytävänsä itselleen elämänkumppanin, jonka kanssa voisi saada lapsia.

Ensisilmäys

Helsingin yliopiston lastenklinikassa (Helsingin lastensairaala) työskennellessään Arvo Ylppö tutustui nuoreen sairaanhoitajaharjoittelijaan Marjatta Wegeliukseen.

"Ja ainakin omalta puoleltani se oli rakkautta kohta ensisilmäykseltä. Olin jostakin pikkuasiasta huomauttanut ujolle, viehättävän- ja herkänoloiselle neiti Marjatta Wegeliukselle kun huomasin hänen silmänsä kostuvan kyynelistä. En toki ollut tahtonut häntä loukata. Taputinkin häntä kevyesti olkapäälle ikään kuin pyytääkseni anteeksi turhan äkkijyrkkää tai kulmikasta käyttäytymistäni."

Syksyllä he tekivät kävelyretkiä, kävivät elokuvissa ja teatterissa. Ylppö tiesi entistä varmemmin, että hän oli valmis jättämään taakseen poikamiespäivät perustaakseen perheen.

Nuoripari asettautui asumaan Arvo Ylpön Tehtaankadun kotiin, jota Marjatta Ylppö sisusti kodikkaammaksi myötäjäisinään tuomilla tyylikalusteilla. Marjatta Ylpön ujosta luonteesta huolimatta hän oli loistava juhlien emäntä - ja juhlia riitti, sillä kummallakin oli laaja ystäväpiiri.

Heikki ja Kaisa syntyvät

Esikoinen Heikki Ali syntyi tammikuun 24. päivänä 1926 silloin Tehtaankadulla sijainneessa Kätilöopiston sairaalassa. Heikistä tuli ensimmäinen Ylpön nimeä jatkava lapsenlapsi. Arvo Ylppö oli valtavan innostunut lapsesta: hän pesi ja kapaloi poikaansa, mikä oli sen ajan miehelle harvinaista. Kesällä nuori isä pulahti uimaan Heikki sylissään ja teki voimistelutemppuja hänen kanssaan. Tarkoituksena oli karaista poikaa ja kehittää hänen lihasjäntevyyttään.

Naapureilta tuli runsaasti nuhteita, kun poikaa vietiin ulos pakkaseen jo kymmenen vuorokauden ikäisenä. Siihen aikaan lapsi vietiin ulos vain pakon edessä, ja jotkut lapset menivät ensimmäisen kerran ulos vasta, kun siihen omin jaloin kykenivät. Tiukassa eli myös käsitys, että kylmä aiheuttaisi yskää tai nuhaa, mistä johtuen Ylpön vastaanotolle tuotiin usein hiestä höyryäviä pienokaisia. Tosin oli perusteltuakin pelätä lapsen sairastumista: lapsen vastustuskyky oli silloin nykyistä huomattavasti huonompi. Yskä, nuha ja keuhkokuume olivat penisilliinin käytön yleistymiseen, 1950 -luvulle, asti huomattavasti vakavampia sairauksia kuin ne nyt ovat.

Seuraavana vuonna syntyi Kaisa ja perhe muutti isompaan asuntoon Puistokatu 1:teen. Asunnossa oli tilat taloudenhoitajan huoneelle ja kunnollisille vastanottotiloille.

Heikki ja Kaisa
Vastaanottotila

Kaisa Soini kertoo isästään.

Ylpön suku ja hajaannus

Kun Arvo Ylppö perusti perhettään ja eli niiltä osin onnellista aikaa, tuli suru-uutisia muualta suvusta. Hänen Ilta-siskonsa jäi leskeksi kahden pienen tyttärensä Päivikin (Ojansuu) ja Kaijan (Junnila) kanssa, kun hänen miehensä Heikki Ojansuu menehtyi yllättäen lavantautiin. Ilta muutti lapsineen Turusta Helsinkiin ja aloitti opettamisen Kruununhaan valmistavassa koulussa. Ylpön suvun tilan perijäksi kaavailtu ja meijeristiksi kouluttautunut Martti-veli menehtyi vuonna 1923 keuhkokuumeeseen ja kahden vuoden kuluttua 74-vuotias Henriikka-äiti nukkui pois.

Arvo Ylpön sisaruksia

Arvo Ylpön ainoa elossa oleva veli Aarne oli kokenut voimakkaan herätyksen, keskeyttänyt lakiopintonsa ja omistanut elämänsä vankeinopetukselle tehden vapaa-aikanaan helluntaiseurakunnan puhujanmatkoja. Aune oli valmistunut hammaslääkäriksi ja teki tiedettä Helsingissä. Ylppöjen kotitaloon jäi asumaan vakituisesti naimaton sisar Hilja Maria. Kaikki muut olivat maailmalla.

Lapset sodalta suojaan

Lapset rannalla Toinen maailmansota alkoi syyskuussa 1939. Sen seurauksena pantiin ylimääräiset kertausharjoitukset toimeen alkusyksyllä 1939. Marjatta lähti lasten kanssa Ylppöjen kotitilalle Akaaseen, silloiseen Toijalaan. Vaaratilanteen uskottiin olevan marraskuun lopulla ohi, joten Marjatta ja lapset palasivat takaisin ja koulut avasivat ovensa. Pommitukset kuitenkin alkoivat 30. marraskuuta ja Arvo Ylppö vei Marjatan ja lapsensa kesähuvilalleen Sipooseen. Pommitukset veivät kaupunkikodista vain ikkunat ja Sipoon kesäkoti säilyi täysin ehjänä.

Lyhyt sota päättyi ja vuoden 1940 kesä tuntui yhtä ihanalta kuin aiemminkin: aurinko paistoi ja lapset pulikoivat huvilan rantavedessä. Mutta Marjatta oli masentunut sukunsa kotiseudun Karjalan menettämisestä Neuvostoliitolle. Taloudenhoitaja Alma Korhonen yritti piristää Marjattaa ja pitää hänet arjessa kiinni.

Kesäkuun 25. päivänä 1941 Suomi oli uudelleen sodassa ja Heikki ja Kaisa lähetettiin turvaan tukholmalaiseen ystäväperheeseen. Marjatta ja Arvo ikävöivät lapsia ja 15-vuotias Heikki kirjoitti ahkerasti kotiin haluten osallistua ilmantorjuntatehtäviin.

"Sodan aikana meidät lähetettiin sotaa pakoon lastenlääkärien Nils Malmbergin ja Nanna Svartz-Malmbergin luo. Heillä oli tytär Gunvor, joka oli hyvin varhaiskypsä ja viisas ja luki vain koko ajan. Hän on käynyt kylässä luonani ja yhteys on säilynyt. Nanna ymmärsi äidin puutteeni ja suhtautui todella lämpimästi. Hänhän hoiti silloin marsalkkaa. Isä koki olevansa etuoikeutettu, kun pystyi lähettämään meidät Ruotsiin, jossa olimme koko kesäloman. Olihan se kokemus sekin, kun siellä sai kaikkea, suklaata, vaatteita ja kaikkea, täällä kun oli pulaa kaikesta. Kun Gunvor pääsi ylioppilaaksi, hän järjesti hipat ja minut ja Heikki oli kutsuttu sinne. Ja kyllä se oli niin jäykkää: skoolattiin ja juotiin snapseja." (Kaisa Soinin haastattelu 7.4.2010.)

Arvo Ylppö joutui työnsä vuoksi olemaan paljon kotoa poissa ja Alma piti Marjatalle seuraa yrittäen pitää synkät ajatuksensa poissa. Ilahduttaakseen vaimoaan Ylppö maalautti Marjatasta Eero Nelimarkalla muotokuvan. Mutta muotokuvassa Marjatalla oli alakuloinen ilme: myös taiteilija oli nähnyt masennuksen. Heikin päivänä 1942 Marjatta riisti henkensä ja jätti jälkeensä kauniin jäähyväiskirjeen.

Kaisa Soini kertoo äidistään.

Yksinhuoltajaksi

Arvo Ylpöstä oli tullut 54-vuotiaana yksinhuoltaja. Puistokadun kotia asuivat nyt Heikki, Kaisa, Arvo Ylppö ja Alma. Ylppö arveli, että lasten selviytymistä saattoi helpottaa hieman se, että sodan seurauksena muitakin lapsia oli jäänyt ilman vanhempaansa.

Alma Korhonen ja Ylpön sisarukset huolehtivat parhaansa mukaan lapsista. Ystävät yrittivät eri tavoin piristää leskeksi jäänyttä ja yksinäiseksi itsensä tuntevaa Arvo Ylppöä, mutta 58 vuotta täyttäessään Arvo Ylppö tunsi itsensä omaksi yllätyksekseenkin hyvin väsyneeksi. "Pian olin kuitenkin taas täynnä tarmoa. Kun minusta ei ollut filosofiksi, ajattelijaksi, minun oli parasta toimia. Ja sitä puolta elämässäni kyllä riitti."

Kaisa Soini kertoo sukulaisistaan.

Muutto lastenklinikan kylkeen

Uusi, 360-paikkaiseksi suunniteltu Meilahdessa sijaitseva lastenklinikka vihittiin käyttöön vuonna 1946 ja Ylppö muutti lasten kanssa lastenklinikan viereen valmistuneeseen uuteen virka-asuntoon. Kotiapulainen Alma muutti perheen mukana.

Heikki oli jo nuori aikuinen, mutta oli saanut asevelvollisuutensa loppuvaiheessa vaikean keuhkokuumeen, jota hoidettiin Kiljavan sairaalassa. Parannuttuaan sodan loppuvaiheilla, hän aloitti lääketieteen opinnot. Heikki avioitui vuonna 1947 hammaslääkäriksi opiskelevan Raija Pikkumäen kanssa ja heille rakennettiin koti virka-asuntoa vastapäätä, Arvo Ylpön Stenbäckin kadun toiselta puolelta itselleen ostamalle tontille.

Kaisa oli päässyt muuttovuoden keväällä ylioppilaaksi ja samalla avioitunut Seth Soinin, Ylpön hyvän ystävän Oiva Soinin pojan kanssa. Vuoden kuluttua heille syntyi Esa-poika ja nuoripari asettui asumaan Ylpön tilavaan virka-asuntoon, josta muodostui kolmen sukupolven koti. Kun Kaisa sai toisen poikansa, Tosan, muutti nelihenkinen perhe pois Arvo Ylpön virka-asunnosta.

Arvo Ylpön suuri asunto hiljeni pariksi vuodeksi. Tosin pitkät työpäivät sekä esitelmä-, kokous- ja kongressimatkat pitivät Arvo Ylpön ajatukset poissa yksityiselämästä.

Lokakuun 27. vuonna 1947 Arvo Ylppö täytti 60 vuotta. Aamulla aikaisin oopperalaulaja Oiva Soini ystävineen lauloi serenadin ja sen jälkeen virka-asuntoon alkoi saapua onnittelijoita ja Lastenlinnan lähetystöön kuului muiden muassa lääketieteen kandidaatti Lea Jokelainen.

Kiireet jatkuivat ja hiljaisina hetkinä Arvo Ylppö koki itsensä yksinäiseksi. "Olin kuitenkin henkisesti jo täysin mukautunut ajatukseen viettää loppuelämäni yksin. Olin sentään ehtinyt jo olla monta vuotta leskenä, kaipa se loppuelämäkin samaan tapaan sujuisi. Vaikka olin jo yli 60:n, vanhaksi en itseäni kuitenkaan tuntenut."

Lea Jokelainen

Arvo Ylppö oli jo parin vuoden ajan kiinnittänyt huomiota "avoimen ja rehdin oloiseen opiskelijaan", Lea Jokelaiseen, joka tuli apulaislääkärin sijaiseksi Lastenlinnaan vuonna 1947.

Lea Ylppö kertoo tutustumisestaan Arvo Ylppöön.

Lea Jokelainen teki Ylppöön vaikutuksen ikäisekseen selkeillä näkemyksillään ja rohkeudellaan ilmaista mielipiteensä. Ja koska jo aikuistuneet Kaisa ja Heikkikin pitivät hänestä, pyysi Arvo Ylppö nuoren apulaislääkärin sunnuntaiselle hiihtoretkelle - ja toiselle.

Syyskuussa vuonna 1950 heidät vihittiin Lea Ylpön ollessa 32 ja Arvo Ylpön 62. "Vihkitoimituksen jälkeen anoppini sanoi, että mikäli havaitsisin vaimossani joitain vikoja, siitä voisin syyttää vain itseäni ja heilutti kädessään minun kirjoittamaani kirjaa. Hän kun oli Leaa, esikoistaan, hoitaessaan ottanut ohjeet minun kirjoistani ", Arvo Ylppö muisteli.

Lapset

Heinäkuussa 1951 syntyi esikoistytär, Alli, vuonna 1952 Into Arvo ja vuonna 1955 Jukka Arvo. Mutta perheonnea seurasi seuraavana vuonna suuri menetys: Arvo Ylppö menetti lapsensa Heikin, jolta jäi lesken lisäksi pieni Riitta-tytär.

"Heikki menehtyi 28 -vuotiaana. Hänenkin poislähtönsä oli hyvin traaginen, omassa kodissaan ja itse. Myös hänen vaimonsa ja tyttärensä olivat kotona silloin. Se oli heille hyvin vaikeaa ja isälle myös. Ei isä näistä asioista muuten puhunut, mutta kun kävimme jouluna hautausmaalla, puhuimme näistä asioista. Tämä oli meille kaikille niin vaikea asia, että siitä oli vaikea puhua. Ajattelen niitä suuria ajatuksia ja toiveita, joita isä oli asettanut Heikkiin. Hän oli aika lahjakas koulussa ja pääsi lääketieteelliseen, mutta sitten tuli näitä ikäviä asioita, jotka veivät hänet mennessään. Kyllä isällä on ollut paljon murheita, mutta elämä on vienyt eteenpäin ja suurkiitos Lealle, että hän sai uuden perheen ja lapset. Ei hän valittanut omia sisimpiä surujaan muille, vaan piti ne sisällään. Ja hänellähän oli perusoptimismia." (Kaisa Soinin haastattelu 7.4.2010.)

Menetyksestä huolimatta elämän oli jatkuttava ja kun vuonna 1957 Arvo Ylppö jätti 70-vuotiaana professorin virkansa lastenklinikassa, nuorin Jukka oli vasta kaksivuotias ja Lea odotti neljättä lastaan, Seppo Arvoa. Silloin Ylppöjen perhepiirissä oli vilinää, sillä Raija asui Ylpön nuorimpien lasten ikäisen tyttärensä kanssa piharakennuksessa ja Kaisa vieraili usein omien, hieman vanhempien lastensa kanssa. Jouluksi kaikki kokoontuivat yhteen ja vieraana olivat myös Arvo Ylpön sisaret Ilta ja Aune.

Lapsille enemmän aikaa

Eläkkeelle jäädessään Arvo Ylppö harmitteli, miten vähän hänellä oli ollut aikaa omille lapsilleen ja toivoi, että tilanne korjautuisi hänen jäädessään eläkkeelle. Lapset olivat siihen saakka jakaneet isänsä työn ja julkisuuden kanssa.

Seppo ja Jukka

Asia vaati erikoisjärjestelyjä, sillä Ylppö jatkoi Lastenlinnan ylilääkärinä ja luottamustehtävät olivat vuosien kuluessa paisuneet vaativiksi ja aikaa vieviksi. Arvo Ylppö ratkaisi asian niin, että lapset alkoivat kulkea hänen mukanaan kotimaan työmatkoilla.

Myös puolisoiden kahdenkeskinen aika oli ollut kortilla: lapset syntyivät lyhyessä ajassa, kummallakin oli oma työnsä ja lauantai oli työpäivä. Lea Ylppö muistelee, että keskustelut liittyivät yleensä lapsiin ja kotiasioihin. Työmatkoilla käsiteltiin lääketiedettä ja muita matkalla esiin tulleita aiheita. Vapaa-aikoina pariskunnalla oli paljon yhteiskunnallisia velvoitteita.

Vuosien varrella Arvo Ylppö pohti, kuinka eri tavalla lastenkasvatukseen suhtautuu, kun saa toisen kerran lapsia. Vanhempana Ylppö koki olevansa sallivampi ainakin poikien kohdalla rajujen leikkien suhteen.

Toisaalta Ylppöjenkin lapset olivat keskenään eriluonteisia: herkemmälle riitti yksi normaalia tiukempi kielto, kun itsepäisemmät tarvitsivat ankarampia menetelmiä. Mutta ei sentään niin ankaria menetelmiä kuin Ylpön kansakouluaikana sovellettiin: silloin opettaja saattoi tempaista oppilaan pulpetista irti kaksin käsin ja kantaa hänet tukasta roikottaen nurkkaan seisomaan.

Niihin aikoihin, kun Ylppöjen nuorimmat lapset olivat pieniä, olivat psykologit, psykiatrit ja ammattikasvattajat päätyneet siihen, ettei ruumiillista kurittamista tulisi sallia missään olosuhteissa. Tähän lopputulokseen Ylppökin lopulta päätyi. "Ja kun näin myöhäisellä iällä saa vielä omia lapsia, ne ovat sellaisen hellyyden ja rakkauden kohteena, ettei niitä kykene - yhtä vähän kuin isoisä tai isoäiti - ohjaamaan ankaruudella, vaikka se joskus olisi välttämätöntäkin."

Lapset kulkivat mukana kun Ylppö kävi arvioimassa lastensuojelulautakunnalle kesäleiripaikkoja eri puolilla Suomea. Hänen mielestään oli tärkeää, että vanhemmat viettävät mahdollisimman paljon aikaa lastensa kanssa. Isompina lapset olivat soutajina kalastuksessa, onkivat, uistelivat ja pojat tekivät isänsä kanssa kalastusmatkoja Islantiin ja Grönlantiin.

"Isä on ollut minulle moraalisenakin esikuvana. Mutta hän oli hyvin suvaitsevainen, ei arvostellut vaan ajatteli, että antaa nuorten olla ja iloita. Hän halusi olla esimerkkinä ja ajattelin, että kun hän on pärjännyt, niin kyllä muutkin pärjäävät. Hänen isossa lapsuuden perheessään sisarukset kasvattivat toisiaan. Kauniita ja hyviä muistoja minulla on." (Kaisa Soinin haastattelu 5.5.2010.)

Kirjoittaja Teija Riikola