Terveyssisarten ja lastenhoitajien koulutus

Keväällä 1921 Mannerheimin Lastensuojeluliitto järjesti ensimmäisen sairaanhoitajille ja kätilöille tarkoitetun jatkokoulutuskurssin. Tälle huoltosisarkurssille oli pääsyvaatimuksena sairaanhoitajan, kätilön tai diakonissan koulutus. Esikuvia oli tuotu Yhdysvalloista, jossa koulutetut hoitajat neuvomalla kansalaisia "tekivät itseään tarpeettomiksi". Koulutuksessa keskityttiin siis ehkäisevään terveydenhuoltoon, joka oli eräs vuosisadan alun uutuus. Sophie Mannerheim oli saanut vaikutteita tähän uuteen ajatussuuntaan Lontoosta, Arvo Ylppö ja Toini Leikola puolestaan olivat oppineet neuvontatyötä Saksassa.

Sairaanhoitajien ensimmäisen kurssin opettajina toimivat Sophie Mannerheimin ja Arvo Ylpön lisäksi mm. professori Adolf von Bonsdorff ja köyhäinhoidon tarkastaja Elli Tavastähti (myöhemmin Hiidenheimo). Ohjelmaan kuului harjoittelua Lastenlinnassa, Maitopisaran neuvonta-asemalla, lastentarhassa ja Pippingsköldin asyylissä, joka oli Suomen ensimmäinen ensikoti-tyyppinen laitos.

Huoltosisarkurssit onnistuivat niin hyvin, että niitä ryhdyttiin kehittämään. Kurssi piteni pian neljään kuukauteen ja siitä vähitellen pidemmäksi ja niille saatiin valtionapua 200 000 markkaa vastoin sosiaalidemokraattisten naisten vastalauseita. Valtion oma terveyssisarkoulutus siirtyikin kymmenellä vuodella vuoteen 1931, kun Lastenlinnan koulutus alkoi ja sitä kehitettiin. Lastenlinna vuokrattiin kokonaan Äidin huoltoa lapselle -yhdistykseltä liiton käyttöön ja se aloitti syksyllä 1921 lastenhoidon oppilaitoksena.

Ylppö luennoi

"Arvo Ylppö oli innostava ja suosittu luennoitsija, joka piti opiskelijat hereillä. Hänen ajatuksistaan on mieleeni jäänyt erityisesti, että lapsia täytyy pitää hyvänä eikä turhaan itkettää. Myös aterioiden rytmitystä hän piti tärkeänä. Uutta oli myös ajatus, että lasten itku on eri tarpeiden mukaan erilaista ja että yleensä äiti pystyy eri itkut erottamaan", kursseille osallistunut Laine-Maire Kyöstilä muistelee.

Laine-Maire Kyöstilä

Koulutus laajeni kaksi vuotta myöhemmin englantilaisen esikuvan mukaiseksi terveyssisar-koulutukseksi. Tämä oli rinnakkaista muiden järjestöjen järjestämälle tuberkuloosihoitajan koulutukselle ja Samfundet Folkhälsanin aloittamalle hälsosyster -toiminnalle. Folkhälsan palkkasi Rachel Edgrenin (1893 - 1957) Vaasaan maamme ensimmäisenä terveyssisarena, hälsosyster, josta suomenkielinen nimi johdettiin. Edgren oli saanut sairaanhoitajan ja kätilön koulutuksen ja hänen työkenttäänsä kuului koko väestö vauvasta vaariin.

Kunnat, Mannerheim-liiton osastot ja teollisuuslaitokset palkkasivat huoltosisaria. He lähettivät palveluksessaan olevia sairaanhoitajia, diakonissoja ja kätilöitä Lastenlinnan kursseille hankkimaan lisäpätevyyttä. Kysymys oli uudentyyppisestä yhteiskunnallisesta terveydenhuollosta, jonka termiksi vakiintui kansanterveystyö. Siihen kuului ennaltaehkäisevää työtä ja asiakkaan elinolojen huomioonottaminen.

Terveyssisaret raportoivat vuosittain Mannerheimin Lastensuojeluliittoon alueensa lapsiluvun, kodeissa käyntimäärät, käyntien syyt ja huomioitaan lasten elinolosuhteista.

Työ oli vaativaa, paikallisyhdistyksissä taisteltiin varojen puutteessa ja huoltosisaren toiminta kyseenalaistettiin köyhistä hellahuoneista kunnanvaltuustoihin. Ei siis ihme, että kodeissa kiertelevät terveyssisaret epäilivät välillä työnsä tuloksekkuutta. Pahinta oli taikausko ja tietämättömyys. Korkeakosken huoltosisar Aino Kinnunen kirjoittaa tarkastaja Venny Snellmanille 1924: "Yhdessä koulupiirissä on ollut vähän vaikeuksia, sillä kansankäsitys, esim. tulirokko tapauksesta y.m. on niin alkuperäistä, tartuntaa ei uskota, vain pahan ihmisen katse aiheuttaa jolloin tauti karkaa." Lisäksi Korkeakosken huonot tiet ja pitkät välimatkat turhauttivat Aino Kinnusta niin, että hän irtisanoutui tehtävästään. Vaasan raportti on puolestaan valoisampi. Ennakkoluulot hälvenivät jo ensimmäisen toimintavuoden (1924-1925) aikana, että kävijämäärät neuvonta-asemalla ja maitokeittiössä lisääntyivät tasaisesti. Ilmapiirin käänsi osaltaan myönteisempään suuntaan myös lehtikirjoittelu ja syyskuussa pidetty kiertävä lastenhoitonäyttely.

Siisteysohjeita oli vaikea noudattaa erityisesti kaupungeissa, joissa työläiset elivät ahtaasti ja alkeellisissa olosuhteissa. Pullolapsille annetaan keittämätöntä kokomaitoa, mikä johti siihen, että pulloruokinnassa olevien lasten kuolleisuus oli 7-kertainen rintaruokittuihin lapsiin verrattuna. ja ruokailu on satunnaista, mistä kertoo terveyssisar Hilma S. Tikan vuoden 1925 raportti Pitkänrannan osastosta. "Kovin vaikeaa on saada työläisperheiden äitejä ja isiä ymmärtämään, että helpompaa on tauteja ehkäistä, kuin parantaa, siksi, kun nämä ehkäisykeinot ovat niin kovin yksinkertaisia, kuin siisteyden harrastus, raitis ilma ja ravitseva, helposti sulava ruoka. Kahvin nauttiminen, mainituissa perheissä, on yleistä ruuan asemasta. Aamulla lapset kouluun ja isät työhön lähtiessään juovat kahvia. Samoin kotiin palattua illalla juodaan ensin kahvi ja sitten vasta nautitaan päivän ensimmäinen ateria."

Helsingin pohjoispuolisen Haagan kauppalan lapsista peräti kolmannes oli alipainoisia. Jämsänkosken terveyssisar raportoi 1925 näin: "Perheillä on huonot asumisolosuhteet. Kodeissa on kylmää, epäsiistiä ja ahdasta. Peräti käsien ja hampaidenpesu on niissä olosuhteissa vaikeaa, koska ei ole puhdasta vettä, kaivo on kaukana, naapuri tyhjentää likaämpärinsä minne tahansa, mikä saa aikaan tauteja levittäviä kärpäsiä."

Lastenlinnan huoltosisarkurssit ja tuberkuloosijärjestöjen antama koulutus olivat 1920-luvun alussa sairaanhoitajien ainoat erikoistumismahdollisuudet. Ja paikoitellen hankalasta alusta huolimatta 1930 mennessä oli koulutettu 214 ja 1940 mennessä lähes 500 terveyssisarta äitiydenhuoltoon, pienten lasten hoidonneuvojiksi, kouluhoitajiksi ja tuberkuloosihoitajiksi.

Terveyssisarkoulutus siirtyi vuonna 1931 Valtion terveydenhoitajaopistoon. Tämän jälkeen Lastenlinnaan jäi Lastenhoitajien koulutus ja sen rinnalle kehittyi useita muita toimintoja.

Lastenhoitajakoulutus alkaa

Lastenlinnassa koulutettiin myös lastenhoitajia puolen vuoden kursseilla. Kursseille otettiin työväen ja maaseudun tyttäriä ilman muodollisia pätevyysvaatimuksia, suosittelijan määrittelemä "sopivuus" tehtävään riitti. Barnavårdsföreningen koulutti ruotsinkielisiä lastenhoitajia.

Lastenhoitajat valmistuivat päivähoitolaitosten, sairaaloiden ja yksityisten perheiden palvelukseen. Tytöillä ei tuolloin ollut mahdollisuuksia ammattioppiin, joten Lastenlinnan tarjoama oppi ja ura oli uudenaikaista.

Lastenhoito-opetusta annettiin Lastenlinnassa myös sosiaalihallituksen köyhäinhoidon osaston järjestämiin köyhäintalojen johtajatartutkintoihin osallistuville vuodesta 1921 lähtien. Lastenlinnan monipuolista toimintaa ja opetusta kävi seuraamassa satoja sairaanhoitajaoppilaita sekä sosiaalityöntekijöitä eri laitoksista ja julkisyhteisöistä.

Sotien jälkeenkin Lastenlinna koulutti lastenhoitajia. Kurssi kesti nyt vuoden ja vuosittain otettiin 30 oppilasta. Lastenhoitaja- ja kätilöoppilaat harjoittelivat Lastenlinnan neuvolassa, joka siirtyi 1949 kaupungin hallintaan vuoden 1943 lain edellyttämällä tavalla. Vuonna 1950 avattiin hammashoitola omien potilaiden hoitamista varten.

Lisäoppia Lontoosta ja Berliinistä

Oppia tarvittiin lisää myös maailmalta. Punaisen Ristin Maailmanliitto aloitteli yhteiskunnallisen terveydenhuollon opetusta ensimmäisen maailmasodan jälkeen Lontoossa ensin King's Collegessa ja vuodesta 1920 lähtien Bedford Collegessa. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lähetti sinne seuraavana vuonna sairaanhoitaja Venny Snellmanin (1893 - 1966) ja Suomen Punainen Risti Margaretha Sarénin. Venny Snellman tutustui samalla matkalla Arvo Ylpön entiseen sairaalaan Berliinissä.

Kotiinpaluunsa jälkeen Venny Snellman aloitti Mannerheimin Lastensuojeluliitossa terveydenhuollon tarkastajana. Hänen tehtävänsä oli kehittää terveydenhoitajien työtä. Hänen tukenaan oli työryhmä, johon kuuluivat mm. Sophie Mannerheim, Arvo Ylppö ja tuberkuloosia ehkäisevän työn uranuurtaja tohtori Severi Savonen (1886 - 1964).

Venny Snellman

Lastensuojeluliitto halusi yhdistää eri järjestöjen voimavaroja yhteen. Sen onnistumiseksi itse kenraali Mannerheim neuvotteli muiden tahojen kanssa, kuten SPR:n ja Tuberkuloosinvastustamisyhdistyksen. Terveyssisarkurssien johtaja Venny Snellman siirtyi vuonna 1930 Lääkintöhallitukseen sairaanhoidon opetuksen tarkastajaksi. Tällöin terveyssisarkurssien johtajaksi tuli Sigrid Larsson, joka hänkin oli käynyt Bedford Collegen kuuluisat kurssit Englannissa.

Kirjoittaja Aura Korppi-Tommola